Parast unhotta tomne

Rooleissa > Lehtijutut > Kuvia

Parast unhotta tomne

Parast unhotta tomne on 1900-luvun alkuun sijoittuva Eurajoen murteella kirjoitettu kuvaus Kuivalahden kalastajaperheistä ja heidän arjestaan kalatalouden kehittyessä verkkokalastuksesta rysäkalastukseen. Parast unhotta tomne on yhteisöllinen, hauska, hyväntuulinen ja hyvä näytelmä. Yhdessä tekemisen merkitys tuodaan esille muutoksen ja uusien haasteiden kohdatessa kylän kalastajaperheet. Pienikin tarvitsee tukea ja yhteistyötä, yksin ei voi pärjätä.

Parast unhotta tomne on aiheestaan huolimatta ja sen ansiosta hyvin ajankohtainen. Näytelmän nimenkin voidaan katsoa viittaavan aikamme yhteiskunnallisen kehityksen Paras- hankkeeseen. Kuten kaikkina aikoina, isomman ja pienemmän yhteistyö ei välttämättä suju ongelmitta. Syynä voi olla isomman ahneus yhtä hyvin kuin pienemmän ymmärtämättömyys. Paikallisen historian aihepiirin lisäksi uudenlaisen yhteistyön hakeminen, on suora linkki Eurajoen ja Satakunnan nykypäivän yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ja miksei koko Suomenkin.

Parast unhotta tomne nojaa näytelmänä nojautuu vahvasti värikkäisiin ja erilaisiin persoonahahmoihin. Fiktiivisyydestään huolimatta roolihahmojen keskeinen olemus on tiiviisti yhteydessä merelliseen luontoon ja maanläheisiin elinkeinoihin.

Parast unhotta tomne on Vesa-Pekka Leinon kirjoittama näytelmä, joka palkittiin Kuivalahden kesäteatterin näytelmäkirjoituskilpailun voittajana.

Kuvia näytelmästä